Olemme sinua varten

Vakuutusmeklari toimii Suomen lain mukaan vakuutusyhtiöistä riippumattomana, puolueettomana, oman asiakkaansa edustajana. Vakuutusmeklari ei siis myy vakuutuksia vaan toimii ainoastaan asiakkaansa lukuun vakuutusten ammattiostajana. Vakuutusmeklari suunnittelee, kilpailuttaa ja välittää asiakkaalleen markkinoilta saatavan parhaan, kattavimman ja kustannustehokkaimman vakuutusratkaisun käyttäen kaikkien vakuutusyhtiöiden palveluvalikoimaa. Vakuutusmeklari vakuutusalan ja -markkinan ammattilaisena perehtyy huolella asiakkaansa riskeihin ja vakuutustarpeisiin. Vakuutusten kilpailuttamisen lisäksi vakuutusmeklari tehostaa asiakkaansa vakuutusratkaisujen hallinnointia, avustaa vahinkojen hoidossa ja sekä valvoo ehto- ja vakuutusmaksumuutoksia. Vakuutusmeklari on eräänlainen ulkoistettu yrityksesi avainpeluri, jonka ainoana tarkoituksena on hankkia Sinulle mahdollisimman hyviä etuja. 

Mikä on vakuutusmeklari?

Vakuutusmeklari siis: 

• on aina asiakkaansa puolella, meklari ei saa olla minkäänlaisessa riippuvuussuhteessa vakuutusyhtiöihin 

 • toimii Suomessa luvanvaraisesti. Vakuutusalaa ja myös vakuutusmeklareita valvova Finanssivalvonta myöntää tietyin edellytyksin toimiluvan harjoittaa vakuutusmeklaritoimintaa. 

 • hankkii asiakkaalleen mahdollisimman paljon hyötyjä vakuutusratkaisusta 

 • kilpailuttaa ammattimaisesti kaikki tarjolla olevat vakuutusyhtiöt moniportaisella neuvotteluprosessilla saadakseen asiakkaalleen markkinoiden parhaan ja sopivimman vakuutusratkaisun 

 • hankkii vakuutusturvan lisäksi asiakkaalleen markkinoilta saatavissa olevat muut vakuutusratkaisuun liittyvät palvelut (tapaturmatuki, työhyvinvointituki, riskienhallinnan palvelut yms.) 

 • on turvallinen yhteistyökumppani. Vakuutusmeklarilla on lain mukaan oltava kattava vastuuvakuutus asiakkaittensa turvaksi

Ota yhteyttä

Nummikatu 18,
90100, Oulu

+358 40 198 5841 harri.tirkkonen@brokerlink.fi