Blogi

Vakuutusvelvollisuus koskee nyt myös sähköpotkulautoja ja monia muita sähköavusteisia ajoneuvoja

25.06.2024

Miksi sähköpotkulautoja koskeva lakimuutos on tehty?

Sähköpotkulautojen ja muiden sähköavusteisten pienikokoisten ajoneuvojen määrä on lisääntynyt huimasti viimevuosien aikana. Samalla ovat lisääntyneet myös kyseisillä ajoneuvoilla sattuvat vahingot. Useimmiten vahingot ovat henkilövahinkoja, jotka sattuvat kuskille itselleen.

Lakimuutoksen avulla sähköpotkulautojen ja muiden sähköavusteisten kulkuneuvojen omistajia pyritään saamaan ottamaan suurempaa vastuuta ajoneuvostaan ja sen käytöstä. Vakuutusvelvollisuuden ansiosta korvausvastuu on vahinkotilanteessa kokonaan ajoneuvon omistajalla. Vakuutus korvaa ajoneuvon kuljettajan ja mahdollisten muiden osapuolten henkilövahingot, sekä muiden osapuolten omaisuusvahinkoja. Vuokrattavien ajoneuvojen vakuutusten kattavuus saattaa kuitenkin olla rajallisempi. On myös tärkeää huomata, ettei vakuutus usein korvaa vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet kuljettajan törkeästä liikennesääntörikkomuksesta tai humaltuneena ajamisesta.

 

Mitä kulkuneuvoja uusi laki koskee?

Uudesta lakimuutoksesta puhutaan mediassa pitkälti yli 25 kiloa painavia sähköpotkulautoja koskevana lakimuutoksena, mutta uusi laki koskee myös monia muita sähkökäyttöisiä ajoneuvoja. Lakimuutoksen mukaan vakuuttaa täytyy muun muassa:

  • Kaikki vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat
  • Yli 25 kiloa painavat sähköpotkulaudat
  • Sähköskootterit ja senioriskootterit
  • Yli 25 kiloa painavat lasten sähköautot
  • Polkematta yli 25 kilometriä tunnissa kulkevat sähköavusteiset polkupyörät
  • Yli 25 kiloa painavat moottorivarusteiset polkupyörät.

Vakuutusvelvollisuus ei sen sijaan koske muun muassa seuraavia ajoneuvoja:

  • Sähköpyörätuolit, mikäli niiden käytölle on lääketieteellinen peruste
  • Päältä ajettavat ruohonleikkurit.

 

Kuka sähköpotkulautojen vakuutuksia valvoo?

Vaikka lakimuutos velvoittaakin vakuutuksen hankkimista useille erilaisille sähköavusteisille kulkuneuvoille, on uuden lain noudattamista kuitenkin vaikea valvoa. Sähköpotkulaudat ja muut vastaavat lain koskemat kulkuneuvot eivät vaadi säännöllisiä katsastuksia, eikä niissä ole rekisterikilpiä, joten viralliset tahot eivät kykene tehokkaasti valvomaan, että jokainen vaadittu kulkuneuvo on varmasti vakuutettu. Arvio kuitenkin on, että poliisi saattaisi kysyä todistusta vakuutuksen voimassaolosta satunnaisesti kevyttä liikennettä valvoessaan. Todistus vaaditaan myös siinä tilanteessa, mikäli ajoneuvo on osallisena onnettomuudessa. Poliisi voi myös pyytää vakuutuksista tietoa liikennevakuutuskeskukselta, mikäli epäilee jonkun laiminlyöneen vakuutusvelvollisuutta. Mikäli ajoneuvolla ei ole vaadittua vakuutusta, voidaan ajoneuvon omistajalle määrätä laiminlyöntimaksu sekä liikennevakuutusmaksua vastaava maksu ajalta, jolloin ajoneuvo ei ole ollut vakuutettuna. Vakuuttamattomuudesta määrättävät maksut saattavat kohota jopa tuhansiin euroihin.

 

Paljonko sähköpotkulaudan vakuutus maksaa?

Sähköpotkulautoja ja vastaavankaltaisia ajoneuvoja koskeville vakuutuksille ei ole toistaiseksi muodostunut yhtenäistä hintaluokkaa, vaan vakuutusten hinnat saattavat vaihdella suurestikin eri vakuutusyhtiöiden välillä. Koska sähköavusteisia pienikokoisia ajoneuvoja ei ole tarvinnut ennen vakuuttaa, ei vakuutusyhtiöillä ole tarkkoja tilastoja niitä koskevista vahingoista, eikä tarkkaa hintaa ole toistaiseksi kyetty asettamaan. Tämänhetkiset hinnat on rinnastettu esimerkiksi mopoja koskevan hinnaston mukaiseksi, jolloin hinta voi olla vaihtelevasti noin 100-500 euroa.

 

Brokerlink Oy auttaa sinua vakuuttamaan kaikki vaadittavat ajoneuvot

Löytyykö yritykseltäsi ajoneuvoja, joita lakiuudistus koskee? Oletko vielä hankkinut tarvittavia vakuutuksia tai tarkistanut, että hankkimasi vakuutukset ovat varmasti juuri sinun yrityksellesi paras vaihtoehto? Mikäli tarvitset apua ajoneuvojesi vakuuttamiseen, kannattaa sinun olla yhteydessä Brokerlink Oy:n asiantuntijoihin.

Brokerlink Oy on vakuutusmeklariyritys, joka kilpailuttaa ja hoitaa asiakkaidensa vakuutuksia. Vakuutusten kilpailutuspalvelun avulla yrityksesi voi varmistaa, että vakuutuksesi ovat yrityksellesi parhaat sekä hinnan että kattavuuden puolesta. Mikäli et ole kilpailuttanut yrityksesi vakuutuksia hetkeen tai lainkaan, suosittelemme sinua tutustumaan palveluun tarkemmin. Kilpailutus suoritetaan yleensä kerralla kaikille yrityksen vakuutuksille, mutta tarvittaessa voit pyytää kilpailutusta myös vain tietylle osalle vakuutuksistasi. Kilpailutuksen tuloksena asiakkaamme saavat lähes aina säästöä vakuutusmaksuihinsa, ja kaupanpäälle parannuksia vakuutusturvaansa. Mikäli kilpailutuksen avulla ei kuitenkaan kyetä saamaan säästöä, emme peri palvelustamme lainkaan maksua. Muussa tapauksessa perimämme palkkion on 50 % kilpailutuksen tuloksena saavutetusta säästösummasta.

Mikäli et kuitenkaan tarvitse juuri nyt laajempaa kilpailutusta, vaan yksittäisiä vakuutuksia esimerkiksi tietyille ajoneuvoillesi, kannattaa sinun tutustua vakuutusten hoitopalveluumme. Palvelun avulla voit saada tarvitsemasi vakuutukset helposti ja nopeasti. Kerrot vain mitä haluat vakuuttaa, ja hankimme vakuutuksen puolestasi. Vakuutusten hoitopalvelumme avulla siirrät kaikki yrityksesi vakuutusasiat meidän hoidettavaksemme.

 

Kiinnostuitko palveluistamme?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja pyydä saada kuulla lisää palveluistamme! Löydät kaikki yhteystietomme klikkaamalla TÄSTÄ.

 

Vakuutusasioissa apunasi

Brokerlink Oy

Blogikirjoituksen kuva

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Ota yhteyttä

Nummikatu 18,
90100, Oulu

+358 40 198 5841 harri.tirkkonen@brokerlink.fi