Blogi

Hybridityöskentely ja sen vakuuttaminen

24.03.2022

Mitä hybridityö on?

Hybridityöskentelyllä tarkoitetaan sellaista työskentelyä, joka suoritetaan osittain etänä ja osittain lähityöskentelynä. Työntekijä on siis osan työajasta paikan päällä työpaikallaan, ja osan ajasta etänä valitsemassaan paikassa. Koronatilanteen pahennuttua moni siirtyi väliaikaisesti täysin etätyöhön, mutta tilanteen helpotuttua moni ei enää palannutkaan normaalin lähityöskentelyn pariin. Osa on omaksunut etätyöskentelyn vakituiseksi työskentelymuodokseen, mutta myös hybridityöskentely on nostanut entistä enemmän suosiotaan.

 

Hybridityöskentelyn edut ja haasteet

On vaikea osoittaa, mikä työskentelymuoto olisi yksiselitteisesti paras vaihtoehto. Paras työskentelymuoto riippuu suoritettavan työn laadusta, työntekijän yksilöllisistä piirteistä ja kyvystä sitoutua itsenäisesti työhönsä, sekä esimiehen johtamistaidoista. Sekä etätyöskentely että lähityöskentely sisältävät omat edut ja haasteensa. Koska hybridityöskentely on yhdistelmä näistä kahdesta, voivat siinä yhdistyä myös naiden kahden edut ja haasteet.

Hybridityön etuja oikein toteutettuna voivat olla esimerkiksi:

  • Työtehon paraneminen
  • Työajan joustavuus
  • Työskentelylle voi valita sille parhaiten soveltuvan paikan
  • Työtyytyväisyyden paraneminen
  • Työpaikan houkuttelevuuden lisääntyminen
  • Työmatkat vähenevät
  • Työ- ja vapaa-aika on mahdollista sovittaa paremmin yhteen

Hybridityön haasteita sen sijaan voivat olla:

  • Johtamisen haasteet
  • Itsensä johtamisen haasteet
  • Työpaikan yhteisöllisyyden haasteet
  • Haasteet sopivan rytmin löytämisessä etä- ja lähityöskentelyn välillä
  • Haasteet etätyöskentelytilan järjestämisessä ja työergonomiassa
  • Työ- ja vapaa-ajan rajan häilyminen
  • Perheellisten työrauhahaasteet kotona työskennellessä

 

Etätyövakuutus tuo turvaa etätyöskentelyyn ja hybridityöskentelyyn

Etätyövakuutus on vapaaehtoinen mutta hyödyllinen lisä työtapaturmavakuutuksen rinnalle. Vaikka työtapaturmavakuutus on voimassa myös etätyössä, korvaa se ainoastaan nimenomaan työhön liittyvät tapaturmat. Tämä tarkoittaa sitä, ettei työtapaturmavakuutus kata esimerkiksi taukojen aikana sattuvia tapaturmia. Etätyövakuutus on sen sijaan voimassa myös taukojen aikana, ja korvaa siten myös tauoilla sattuneet vahingot.

Millaisissa tilanteissa sattuneet vahingot etätyövakuutus sitten korvaa? Etätyövakuutus korvaa erilaiset työskentelyn ohessa sattuneet vahingot. Samoin se kattaa kaikki ruokatauoilla ja lyhyemmillä tauoilla sattuneet vahingot. Korvattavat vahingot ovat voineet sattua etätyöskentelytilassa liikkuessa tai jopa kotitöitä tehdessä. Sen sijaan etätyövakuutus ei korvaa vahinkoja, jotka sattuvat etätyöpaikan ulkopuolella tai vapaa-ajalla. Etätyövakuutus ei myöskään korvaa työtapaturmavakuutuksen piiriin kuuluvia vahinkoja, vaan nämä vahingot korvataan suoraan työtapaturmavakuutuksesta.

Etätyövakuutus on hyvä lisä sellaisille yrityksille, joilla on käytössään vain työajan kattava työtapaturmavakuutus, ja jonka työntekijöistä kaikki tai osa ovat siirtynyt lähityöskentelystä etätyöskentelyyn. Kaikkein kattavimman vakuutusturvan tarjoaa kuitenkin työ- ja vapaa-ajan kattava työtapaturmavakuutus. Kyseinen vakuutus kattaa sekä työskennellessä, tauolla että vapaa-ajalla sattuvat vahingot.

 

Parhaat ratkaisut vakuutusasioihisi löydät Brokerlinkin avustuksella

Jos sinulla on vaikeuksia arvioida yrityksesi vakuutustarvetta, Brokerlink Oy on valmiina auttamaan! Kilpailuttaessasi yrityksesi vakuutukset meillä, saat osana palvelua laadukkaan ja tarkan riskikartoituksen. Kartoituksen avulla osaamme arvioida, millaiset vakuutukset juuri sinun yrityksesi kannattaa hankkia. Vakuutusmeklarimme koostaa tiedoistasi tarjouspyynnön, jonka hän lähettää eri vakuutusyhtiöille. Vakuutusyhtiöt tekevät oman tarjouksensa pyydetystä vakuutuskattauksesta, ja lähettävät tarjoukset takaisin meklarillemme. Meklari esittelee parhaat saamansa tarjoukset sinulle, ja sinä valitset meklarimme avustuksella niistä mielestäsi parhaan. Kun valinta on tehty, meklari saattaa vakuutukset puolestasi voimaan. Sen lisäksi, että vakuutuksesi ovat kilpailutuksen seurauksena varmasti ajan tasalla, tuottaa kilpailutus vakuutussäästöjä jopa 90 %:lle asiakkaistamme!

Mikäli tarvitset apua vakuutusasioidesi hoitamiseen, Brokerlink Oy auttaa mielellään siinäkin! Vakuutusten hoitopalvelun avulla siirrät kaikki vakuutusasiasi Brokerlinkin hoidettavaksi. Me tarkastamme vakuutusasiakirjasi ja -laskusi varmistaen, ettet maksa senttiäkään liikaa virheellisen laskun vuoksi. Autamme sinua myös täyttämään kaikki vahinkoilmoituksesi, ja suoritamme yrityksellesi vielä vuosittain vakuutusturva-analyysin. Palvelun avulla voit olla varma, että kaikki vakuutusasiasi hoituvat niin kuin niiden kuuluu, ja vakuutusturvasi pysyy ajan tasalla!

 

Kiinnostuitko palveluistamme?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme!

 

Turvallista työskentelyä toivottaen

Brokerlink Oy

Blogikirjoituksen kuva

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Ota yhteyttä

Nummikatu 18,
90100, Oulu

+358 40 198 5841 harri.tirkkonen@brokerlink.fi