Blogi

Helle tuo mukanaan tapaturmariskin

08.07.2021

Helteiset säät ovat monen unelma lomalle jäädessä, mutta töihin jäävien toive on yleensä aivan toinen. Moni kokee olonsa helteellä tavallista väsyneemmäksi ja keskittymiskykynsä tavallista alhaisemmaksi. Kokemukset ovat luultavasti todellisia, sillä tutkimusten mukaan helle vaikuttaa ihmisen vireystilaan. Vireystilan heikkeneminen haittaa paitsi työtehtävistä suoriutumista, altistaa se myös työtapaturmille.

Kun ympäristöön ei kykene keskittymään täydellä teholla, on tapaturmariski suurempi. Keskittymiskyvyn alenemisen rinnalla myös reaktiokyky voi heikentyä, jolloin vaaratilanteisiin ei pysty reagoimaan normaalisti. Helle aiheuttaa kehossa toisinaan myös lämpöhalvaus- ja nestehukkatiloja, jotka voivat altistaa tajunnan hämärtymiselle ja siitä aiheutuvalle kaatumiselle tai muulle loukkaantumiselle.

Lämpimien ilmojen koittaessa onkin tärkeää tarkkailla työympäristön lämpötilaa. Lämpötilan tulisi pysyä ainakin alle 28 asteessa. Yli 28 asteen lämpötilassa työntekijöiden on suositeltavaa pitää 10 minuutin tauko kerran tunnissa, ja yli 33 asteen lämpötilassa tauon on suositeltavaa olla 15 minuuttia. Lämpötilantarkkailun ohella on tärkeää nauttia riittävästi suolapitoisia juomia nestehukan ja suolanpuutteen välttämiseksi.

Brokerlink Oy kannustaa jokaista työnantajaa huolehtimaan työntekijöidensä hyvinvoinnista myös kesähelteillä. Lisäksi suosittelemme turvautumaan asiantuntevaan apuumme kesäajan vahinkoilmoituksia täyttäessä. Kokeneet meklarimme tietävät, mitä vahinkoilmoituksiin tulee kirjata. Esimerkiksi työntekijöiden kaatumisista ei usein makseta korvauksia, jos korvauksenhakija ei ole kuvaillut tilannetta vakuutusyhtiön vaatimassa laajuudessa. Millainen kuvaus tilanteesta on sitten liikaa ja millainen liian vähän? Tämän vakuutusmeklarit ratkaisevat puolestasi, kun otat käyttöösi Vakuutusten hoitopalvelumme. Sinä ilmoitat meille, kun vahinko tapahtuu, me hoidamme loput!

Tehdään helteisestä kesästä aavistuksen helpompi!

Kysy lisää kommenteissa tai suoraan vakuutusalan asiantuntijoiltamme!

Turvallisia työhetkiä ja hyvää kesänjatkoa!

Brokerlink Oy

Blogikirjoituksen kuva

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 
OTA YHTEYTTÄ